21.5.1992

Kanne Tuusulan kihlakunnanoikeudessa

A ja Oy Erita Ab ovat Ömsesidiga Försäkringsbolaget Svensk-Finland -nimiselle vakuutusyhtiölle 1.8.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kertoneet, että A oli ajanut 30.6.1986 Oy Erita Ab:n omistamaa kuorma-autoa tiellä nro 137 Järvenpäässä Helsingin suunnasta Hyvinkään suuntaan, kun vastaan tulleesta B:n kuljettamasta ja C:n omistamasta kuorma-auton ja perävaunun käsittävästä ajoneuvoyhdistelmästä oli sinkoutunut noin kolmen kilon painoinen kivi A:n kuljettaman auton tuulilasin läpi auton ohjaamoon. Kivi oli osunut ensin A:n oikeaan käteen ja sen jälkeen ohjaamon takaseinään. Kiven iskusta A:n oikeaan käteen oli tullut pirstaleinen murtuma IV-sormen keski- ja kärkijäseniin, V-kämmenluu oli katkennut ja ulnan keskikolmannes oli poikkimurtunut. A oli ollut tapauksen johdosta sairaslomalla 30.6.-24.11.1986 välisen ajan. IV-sormen PIP-nivel oli myöhemmin amputoitu. B:n auton vakuuttanut vakuutusyhtiö Ömsesidiga Försäkringsbolaget Svensk-Finland oli kieltäytynyt korvaamasta tapahtuman johdosta aiheutuneita vahinkoja.

Suoritetuissa poliisikuulusteluissa oli ilmennyt, että kivi oli sinkoutunut B:n kuljettaman kuorma-auton perävaunun vasemmanpuoleisen teliakseliston renkaiden välistä ja että kuorma-auto oli hetkeä ennen tapahtumaa lähtenyt läheisyydessä sijainneelta soramontulta, jossa siihen oli lastattu normaalia karkeampaa soraa.

Sen vuoksi ja koska B oli soramontulta lähtiessään ja päätielle siirtyessään laiminlyönyt tarkastaa auton paripyörät ja siten laiminlyönyt noudattaa tarpeellista huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi ja koska B:n kuljettama ajoneuvoyhdistelmä oli ollut liikennevakuutuslain 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla puutteellisessa kunnossa, A ja Oy Erita Ab ovat kihlakunnanoikeudessa vaatineet, että vakuutusyhtiö liikennevakuutuslain nojalla velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 5 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.1.1987 lukien ja osakeyhtiölle autovakuutuksen omavastuuosuuden 500 markkaa, autovakuutuksen bonusmenetyksestä 1 694 markkaa ja auton seisontapäivistä 125 markkaa päivältä laskettuna 8 päivän ajalta eli yhteensä 1 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan A:n ja osakeyhtiön oikeudenkäyntikulut korkoineen 19.12.1988 lukien.

Vastaus

Vakuutusyhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä kantajien velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen. Määriltään vakuutusyhtiö on myöntänyt kivusta ja särystä sekä omavastuuosuudesta ja bonusmenetyksestä esitetyt vaatimukset oikeiksi, mutta katsonut, että mikäli vakuutusyhtiö katsottaisiin asiassa korvausvelvolliseksi, omavastuuosuutta ja bonusmenetystä ei syntyisi, joten niitä ei tulisi tuomita maksettavaksi. Seisontapäivistä esitetyn 125 markan vaatimuksen vakuutusyhtiö on myöntänyt määrältään oikeaksi, mutta katsonut, että vaadittu seisontapäiväaika oli liiallinen. Vakuutusyhtiö on myöntänyt, että kivi oli lentänyt B:n kuljettaman auton renkaasta, mutta B:ltä oli puuttunut liikennevakuutuslain 8 §:n edellyttämä tuottamus.

Kihlakunnanoikeuden päätös 19.12.1988

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli kanteessa kerrotuin tavoin kuljettanut osakeyhtiön omistamaa kuorma-autoa tiellä nro 137 Helsingin suunnasta Hyvinkään suuntaan, kun vastaantulleesta B:n kuljettamasta C:n omistamasta kuorma-auton ja perävaunun käsittävästä ajoneuvoyhdistelmästä, joka oli vakuutettu Ömsesidiga Försäkringsbolaget Svensk-Finland -nimisessä vakuutusyhtiössä, oli sinkoutunut noin kolmen kilon painoinen kivi A:n kuljettaman auton tuulilasin läpi auton ohjaamoon. Kiven iskusta A:n oikeaan käteen oli tullut pirstaleinen murtuma IV-sormen keski- ja kärkijäseniin, V-kämmenluu oli katkennut ja ulnan keskikolmannes oli poikkimurtunut. Myöhemmin IV-sormen PIP-nivel oli amputoitu, ja A oli ollut tapauksen johdosta sairaslomalla 30.6.-24.11.1986 välisen ajan.

Vakuutusyhtiö, joka ei ollut kiistänyt A:n saamia vammoja tai sairaslomaa, oli myöntänyt, että mainittu kivi oli lentänyt B:n kuljettaman auton renkaasta.

B oli ollut ennen tapahtumaa läheisellä soramontulla kuormaamassa soraa kuorma-autoon. B oli kihlakunnanoikeudessa todistajana kuultuna kertonut ennen soramontulta lähtemistään tarkastaneensa, ettei kuormassa, lavan reunoilla eikä lokasuojien päällä ollut irtokiviä.

Kihlakunnanoikeudessa kuullun todistaja X:n kertomuksen perusteella selvitetyksi oli katsottava se, että mainittu kivi ennen sinkoutumistaan oli ollut B:n kuljettaman auton perävaunun vasemman puolen teliakseliston etummaisten renkaiden välissä, jossa olivat olleet tuoreet hiertymäjäljet.

Koska kivi oli tullut B:n kuljettaman auton renkaasta ja koska B ennen päätielle ajoa oli laiminlyönyt noudattaa sitä huolellisuutta, johon hänellä sora-auton kuljettajana olisi ollut aihetta, laiminlyömällä soramontulta tullessaan tarkastaa auton renkaat sekä koska ajoneuvoyhdistelmä oli siten ollut puutteellisessa kunnossa, kihlakunnanoikeus on katsonut, että vakuutusyhtiö on liikennevakuutuslain 8 §:n nojalla velvollinen korvaamaan kiven sinkoutumisesta aiheutuneet vahingot.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on velvoittanut vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle korvauksena kivusta ja särystä 5 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.1.1987 lukien ja osakeyhtiölle autovakuutuksen omavastuuosuuden 500 markkaa, autovakuutuksen bonusmenetyksenä 1 694 markkaa, ja seisontapäivien korvauksena 1 000 markkaa, edellä mainitut määrät 16 prosentin korkoineen 1.8.1988 lukien. Lisäksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut vakuutusyhtiön korvaamaan A:n ja osakeyhtiön yhteiset oikeudenkäyntikulut 6 520 markalla 16 prosentin korkoineen 19.12.1988 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.11.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi vakuutusyhtiö oli saattanut jutun, on lausunut asiassa selvitetyn, että B oli ennen ajoon lähtöään tarkastanut kuljetettavanaan olleen ajoneuvon ja sen kuorman. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että ajoneuvo olisi ollut liikennevakuutuslain 8 §:n tarkoittamalla tavalla puutteellisessa kunnossa tai että B olisi menetellyt ajoneuvoa tarkastaessaan tai sitä kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitulla tiellä kuljettaessaan huolimattomasti. Hänen viakseen ei siten jäänyt tuottamusta.

Mainituilla perusteilla hovioikeus on muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä hylännyt kanteen ja vapauttanut vakuutusyhtiön kaikesta sille määrätystä korvausvelvollisuudesta A:lle ja osakeyhtiölle. Muilta osin kihlakunnanoikeuden päätöstä ei ole muutettu. Asian laatuun nähden vakuutusyhtiö on saanut pitää sillä asiassa olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Perustelut

A oli 30.6.1986 kuljettanut Oy Erita Ab:n omistamaa kuorma-autoa, ja vastaan tulleesta B:n kuljettamasta kuorma-auton ja perävaunun käsittävästä ajoneuvoyhdistelmästä, joka oli vakuutettu Ömsesidiga Försäkringsbolaget Svensk-Finland -nimisessä vakuutusyhtiössä, oli sinkoutunut noin kolmen kilon painoinen kivi A:n kuljettaman ajoneuvon tuulilasin läpi auton ohjaamoon. A oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin vammautunut, ja kivi oli aiheuttanut vahinkoja myös osakeyhtiön omistamalle ajoneuvolle rikkomalla sen tuulilasin ja vaurioittamalla ohjaamon takaseinää.

Vakuutusyhtiö on myöntänyt, että mainittu kivi oli sinkoutunut B:n kuljettaman ajoneuvoyhdistelmän renkaasta.

B oli ennen liikennevahinkoa ollut sorakuopalla kuormaamassa soraa ajoneuvoyhdistelmäänsä. Vahinko oli tapahtunut hänen lähdettyään sorakuopalta ja ajettuaan noin 300-400 metrin matkan. Hän on todistajana kuultuna kertonut ennen sorakuopalta lähtöään tarkastaneensa, ettei kuormassa, lavan reunoilla eikä lokasuojien päällä ollut irtokiviä.

Todistajana kuultu X on kertonut, että B:n kuljettaman ajoneuvoyhdistelmän perävaunun vasemmanpuoleisten, teliakseliston etummaisten renkaiden välissä olivat olleet noin kämmenenkokoiset tuoreet, mustat hiertymäjäljet. Kysymyksessä oleva kivi oli ollut murskan läpikäynyt kivi. Kivi olisi todistajan mielestä varmasti näkynyt renkaiden välissä, mikäli renkaat olisi tarkastettu. Todistajankertomuksen perusteella on katsottava selvitetyksi, että kivi oli ennen sinkoutumistaan ollut todistajan mainitsemassa paikassa renkaiden välissä.

Asiassa on selvitty, että kivi oli lentänyt B:n kuljettaman ajoneuvoyhdistelmän renkaista. Kun vakuutusyhtiö ei ole näyttänyt B:n tarkastaneen kuljettamansa ajoneuvon renkaita ennen ajoon lähtöä, B:n on katsottava laiminlyöneen noudattaa tilanteen edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja siten tuottamuksesta aiheuttaneen liikennevahingon. Vahinko on sen vuoksi korvattava hänen kuljettamansa ajoneuvon vakuutuksesta.

B:n kuljettaman ajoneuvon kulun tai sijoituksen ei ole näytetty olleen liikennesääntöjen vastainen eikä ajoneuvon ole näytetty olleen puutteellisessa kunnossa.

Vakuutusyhtiö on myöntänyt A:n kivusta ja särystä vaatiman korvauksen sekä osakeyhtiön autovakuutuksen omavastuuosuudesta ja bonusmenetyksestä vaatimat korvaukset määriltään oikeiksi. Osakeyhtiön kahdeksalta päivältä vaatimaa seisontakorvausta on pidettävä uskottavana ottaen huomioon, että autoon oli suoritettu liikennevahingosta aiheutuneiden vaurioiden korjaamistoimenpiteiden lisäksi vain joitakin huoltotoimenpiteitä. Osakeyhtiölle on katsottava aiheutuneen sen mainitsemat vahingot, joiden suorittamisesta vakuutusyhtiö on vastuussa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään pääasian osalta kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan muutoin paitsi että Ömsesidiga Försäkringsbolaget SvenskFinland velvoitetaan suorittamaan korvauksille vaadittu 16 prosentin korko 19.12.1988 lukien. Vakuutusyhtiö velvoitetaan korvaamaan A:n ja Oy Erita Ab:n yhteiset oikeudenkäyntikulut asiassa 9 500 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.